perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kristin Hannah: The Nightingale



Kristin Hannahin The Nightingale, suomeksi satakieli, oli ensimmäinen kirja Hannahin tuotannossa, johon tutustuin. Kuuntelin sen netistä tilaamanani englanninkielisenä äänikirjana. Kirja on viime vuoden suosituimpia kirjoja englanninkielisessä maailmassa, enkä ihmettelisi, jos se käännettäisiin suomeksi.

Kirja kertoo toisen maailmansodan aikaisesta Ranskasta, jonka natsit miehittävät. Toisesta maailmansodasta on tehty paljon tarinoita ja elokuvia, tämä oli uusi ja tervetullut lisä, sillä ennen kaikkea The Nightingale kertoo naisista, jotka jatkavat elämäänsä ja sotivat oman sotansa miesten ollessa rintamalla. Naisten sankaruus on selviämisessä, pienissä suurissa teoissa, jotka pitävät heidät ja heidän rakkaansa hengissä.

Kirjan pääosassa on kaksi sisarusta, naimisissa oleva Vianne ja hänen kapinallisempi pikkusiskonsa Isabelle, joiden suhdetta koettelee nuorena koettu isän hylkääminen sekä sisarusten elämänarvojen ja luonteiden erilaisuus. Lisäksi tarinassa on kertoja, vanha nainen, jonka henkilöllisyys paljastuu kiehtovalla tavalla vasta kirjan lopussa.

Vianne menettää miehensä Antoinen rintamalle ja natsien vangiksi, Isabelle kadottaa rakastettunsa Gaetanin sodan melskeisiin löytääkseen hänet taas vastarintaliikkeen riveistä.  Vianne, turvallisuutta ja perhearvoja arvostava nainen, päätyy pelastamaan oman ja lastensa hengen uhalla juutalaislapsia, mitään pelkäämätön nuori Isabelle johtaa liittouman lentäjiä turvaan Ranskasta Espanjaan rankoissa olosuhteissa. Natsien julmuus sekä miehittämässään maassa että keskitysleirillä on läsnä mutta myös ripaus inhimillisyyttä, mikä tekee kirjasta uskottavan. Vianne joutuu majoittamaan kotonaan saksalaisia upseereita. Sodan aikana yhteys natseihin tietää sekä etuoikeuksia, ympäristön epäluuloja että kärsimystä. Naisen osa on sopeutua.

Sodan loppuessa on anteeksipyytämisen ja anteeksiannon paikka, itse kullekin. 

Kristin Hannah on saanut koottua kirjaansa hyvin realistisen mutta tunteita herättävän kuvauksen siitä, mikä on naisen osa miesten sodassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti