Kirja sijoittuu viime vuosisadan alkupuolelle. Kirjan tarina kertoo köyhien vanhempien tyttärestä Sayuristä, jolla ei ole valinnanvaraa tai mahdollisuutta päättää omasta elämästään. Äidin tehdessä kuolemaa isä myy Sayurin ja hänen sisarensa eräänlaiselle välittäjälle, koska ei halua enää elättää lapsiaan. Sayuri päätyy Kioton geishaksi, joka hänen kohdallaan on elinikäinen, joskin varsin arvostettu rooli. Sayuria ulkoisesti vaatimattomamman näköiselle ja vähemmän nokkelalle siskolle käy vielä huonommin, kun hän päätyy ilotaloon.
Geishojen elämä kirjassa on miesten miellyttämistä. Hyvässä asemassa olevien miesten ihanteena on silmää, aisteja ja mieltä viihdyttävä, kauniisti kimonoin verhoiltu, meikattu ja kammattu, sukkela nainen. Naiset ovat ikään kuin tietyn roolin opetelleita nukkeja, jotka piilottavat oman itsensä maskien, opeteltujen ilmeiden ja eleiden taakse. Hyvin itämaista siis! Geisha harjoittelee ja suorastaan kouluttautuu taitoihin, joilla mies saadaan ihailemaan heitä. Kirjan geishojen tehtävänä on kulkea kutsuvieraana juhlasta toiseen, hymyillä, tanssia, kaataa teetä ja keskustella, mistä he tienaavat elantonsa. Geisha ei yleensä mene naimisiin mutta saattaa olla, että hänellä on elämänsä aikana useita elättäjiä, ns. dannoja. Kirjassa Sauyri saa pitää osan viihdyttäjänä tienaamistaan rahoista, osa menee ns. Äidille eli geishatalon omistajalle. Geishaksi pääsy tuntuu olevan vuosikymmenien takaisen japanilaisen kulttuurin ainut tapa naiselle saavuttaa itsenäisyys.
Sayurin geishataipaleen alku on raskas, ja hän joutuu taistelemaan alusta asti Äidin talossa asuvan vanhemman geishan Hatsumomon kateudesta kumpuavaa ilkeyttä vastaan. Sayuri voittaa ilkeyden saatuaan tukea ja opastusta toiselta geishalta. Sayuri nousee viimein koulutuksen kautta raskasta työtä tekevästä apulaistytöstä arvostetuksi geishaksi. Sayurilla on kuitenkin salainen haave, joka kantaa yli koko kirjan: rakkaus miestä kohtaan, jota kirjassa kutsutaan Puheenjohtajaksi. Suurin onni Sayrille olisi, jos hän saisi Puheenjohtajan omaksi dannakseen. Kirjan lopussa tämä toteutuu mutta länsimaisena naisena oli vaikea mieltää Sayurin elämän huipennukseksi naimisissa olevan, reilusti vanhemman miehen kiintymystä (ja rahakukkaroa).
Kirjana Geishan muistelmat on paikoin hauska. Naisten iänikuinen keskinäinen taistelu tuskastuttaa, ja tässä nimenomaan geishojen välinen taistelu. Vaimojen ja geishojen välillä ei ole minkäänlaista säröä, tai ainakaan sitä ei kuvata, mikä tuntuu vähän epärealistiselta. Kirja ei kuitenkaan herättänyt minussa kummempia ihastumisen tunteita. Muutaman kerran kirjaa lukiessani pohdin, mikä vaikutus mieskirjoittajalla oli kirjan päähenkilön arvomaailmaan. Olisiko nainen kirjoittanut näin? Ihmettelin päähenkilöä, joka ei esimerkiksi sure lasten puutetta elämässään.
Vaikka oma kirjastoni oli luokitellut kirjan erotiikaksi, sitä ei kirjassa ollut. Saattaa olla, että luokitus johtuu siitä, että geishan rooli mielletään länsimaissa eroottiseksi viihdyttäjäksi, millaiseksi sitä en kuvailisi kirjan luettuani. Sayurin neitsyys kaupattiin, mutta itse tapahtuma oli päähenkilön kannalta varsin epäeroottisena tapahtumana kuvattu.
Kirja kannatti valita, koska se tarjosi minulle sekä uutta tietoa geishojen elämästä että vahvisti, no, ennestään minulla olevia ennakkokäsityksiä miehen ja naisen roolista ja niiden eroista itäisen ja läntisen kulttuurin välillä.
