Valitsin Mortonin siksi, koska kirjailija on minulle uusi ja haluan etsiä uusia suosikkikirjailijoita. Minulle pääasia on kirjoista lumoutuminen, ei niinkään kirjailijan ansiot tai kriitikoiden suosio. En myöskään ole kiinnostunut urkkimaan kirjailijoiden sisäisen maailman liikahduksia tai traumoja, joiden tuhkasta syntyy taidetta. Olen kiinnostunut puhtaan itsekkäästi lähinnä omasta lukukokemuksestani tai siitä, millaiselta oma maailmani näyttää kirjan lukemisen jälkeen.
Mistä sitten lumoudun? Sitä en aina tiedä itsekään. Useimmiten siihen ei riitä pelkkä jännittävä juoni (en ole esim. Harry Potter ei kuulu suosikkeihini), taitava kielellinen ilmaisu (kuten Anja Snellmanin tuotanto) tai puhdas ihmissuhteiden kuvaus (johon vanhat kunnon kioskiromaanit kuuluvat).
Useimmiten pidän kirjoista, jotka sisältävät noita elementtejä yhdessä lisättynä oivaltaviin ja yllätyksellisiin dialogeihin, joissa tarina ja ihmissuhteet kehittyvät. Jos kirjailija onnistuu lisäämään asetelmaan vielä elämää suuremmat päähenkilöt, joihin voin sanoa rakastuvani, olen myyty. Sitä kyllä sattuu ihan liian harvoin.
Mortonin Kaukaiset hetket oli oikeastaan hipaus kaikkea noita edellisiä, ja silti se ei ollut kirja parhaimmasta päästä mutta ei ihan huonoimmastakaan.
No, sitten asiaan.
Kirjan alussa kohtaamme Edien, kustannustoimittajan, joka päätyy uteliaisuuttaan tutkimaan vanhaa linnaa, johon hänen äitinsä Meredith evakuoitiin toisen maailmansodan puhjettua. Mutta Edie on oikeastaan vain tarinan sivuhenkilö, jolle kirjailija antaa selvitettäväksi salaisuuden. Pääosaan kirjassa nousevat linnassa asustavat kolme omalaatuista, naimatonta ikäneitosisarusta Percy, Saffy ja Juniper, joiden sammuvan suvun rasitteena on piilotettuja salaisuuksia, onnettomasti päättyneitä rakkausjuttuja, sairautta, tulipaloja, katoamisia, menehtymisiä ja tukahdutettuja tarinoita, jotka vuosikymmenien kuluessa sekoittuvat kohtalokkaalla tavalla todellisuuteen.
Kirjan kansi lupaa romanttista trilleriä. Sitä Kaukaiset hetket ei ole, romantiikkaa on vain nimeksi ja trillerikin on vahvasti liioiteltu ilmaus. Sanoisin, että kirja on pikemminkin arvoituksia täynnä oleva yhden perheen sukukronikka.
Kaukaisten hetkien alkupuoli on yhtä pitkää johdantoa mutta loppupuolella Kate pääsee asiaan, ja kirjan salaisuuksien solmut aukeavat yksi kerrallaan. Kun ottaa huomioon kirjan pituuden, yli 700 sivua, asiaan olisi voinut päästä aiemminkin, mutta jokin Mortonin tyylissä ja matkan varrella tarjoilluissa vihjeissä kuitenkin vetää siinä määrin, että luin Kaukaiset hetket aika sutjakasti loppuun sen sijaan että olisin jättänyt leikin kesken.
Jos en olisi kurkkinut kirjailijasta kirjoitettuja muita kommentteja, tämä olisi todennäköisesti ollut ensimmäinen ja viimeinen Mortonin kirja minun kohdallani, koska moni mielenkiintoinen kirjavuori odottaa edelleen valloitustani. Kiitos goodreads.comin, aion jatkaa Mortoniin tutustumista Hylätyllä puutarhalla.
Kate Mortonin Kaukausista hetkistä on aiemmin kirjoittanut mm. Lumiomena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti