Näytetään tekstit, joissa on tunniste erotiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste erotiikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Lisa R. Jones: Ihosi alla

E.L. James keksi hyvän Fifty Shades -reseptin, ja muut seuraavat perässä kopioiden siitä omaan soppaansa ne maukkaimmat osat. Dominoivat miehet, synkät salaisuudet, menneisyyden traumat, halu aiheuttaa seksuaalista kipua ja melkein pakkomielteinen rakkaus. Siltä tuntui, kun aloitin Jonesin Ihosi alla -kirjan, samoin kävi kun luin ensimmäisen osan Sylvia Dayn Crossfire -sarjasta.

No, en valita. Haluan viihtyä. 

Jonesin kirjan alku on kyllä aika pitkäpiimäistä johdattelua varsinaiseen aiheeseen. Meinasin jo jättää kirjan kesken mutta koska olen tottunut siihen, että moni kirja paranee merkittävästi alun jälkeen, päätin antaa Jonesille mahdollisuuden. 

Ihosi alla -kirjan päähenkilönä on lahjakas taiteentuntija mutta tavalliseksi opettajaksi päätynyt Sara, jonka ystävä Ella on saanut haltuunsa tuntemattoman Rebeccan pakkomyydyn irtaimiston ja sieltä löytyneet eroottiset päiväkirjat. Ella karkaa epäilyksiä herättävän, Saralle tuntemattoman miehen kanssa lemmenlomalle, ja jättää varaston päiväkirjoineen Saran hoidettavaksi.

Sara päätyy lukemaan päiväkirjoja. Rivien välistä on luettavissa, että Rebecca on varsin rikkinäinen nainen, ehkä jopa hyväksikäytetty. Mies, jota hän kuvaa, herättää niin ikään epäilyksiä.  Sara saa päähänsä alkaa etsiä Rebeccaa, ja päätyy etsinnöissään taidegalleriaan, jossa Rebecca on työskennellyt. Osoittautuu, että päiväkirjojen Rebecca on kadonnut.

Rebeccan ja Saran kohtalot tuntuvat kietoutuvan toisiinsa. Siitä ilmeisesti kirjan nimikin, Ihosi alla. Sara saa kesälomansa ajaksi Rebecalle kuuluneen pestin galleriasta, jonne gallerian omistaja Mark hänet palkkaa. Sara joutuu kontrollifriikin Markin testaamaksi ja arvoituksellisten pelien kohteeksi, minkä hinnan Sara on kuitenkin valmis maksamaan, koska työ on juuri sitä, mihin hänet on koulutettu ja mitä hän haluaa tehdä. Saran kohtelusta ei pidä ollenkaan häneen silmänsä iskenyt taiteilija nimeltään Chris, jolla on näyttely galleriassa ja jolla tuntuu olevan jotain hampaankolossa Markia kohtaan. Ja kumpikin mies on tietysti komea, rikas ja kuuluisa, kuinkas muuten. Mitäpä kukaan nainen tekisikään rumilla  tyhjätaskuilla.

Kysymys kuuluu, onko jompi kumpi miehistä Rebeccan päiväkirjoissa esiintyvä mies? Hui, miten vaarallista mutta kiehtovaa ...

Kirjan toinen puoli kertookin sitten eroottisesta suhteesta, johon Sara päätyy. Rebeccan katoaminen jää hetkeksi taustalle. Osoittautuu, että kaikilla on menneisyydessä omat salaisuutensa, joita kirjan ensimmäinen osa alkaa pikku hiljaa kuoria esiin.  Ihan hyvä ratkaisu ja pitää mielenkiinnon yllä. 

Saran suhteilun on tarkoitus olla vain hauskan pitämistä, hetkessä elämistä. Tietysti Jones antaa siellä täällä vihjeitä, että muuhunkin olisi eväitä. Onko se niin, että tällaisia kirjoja ahmivan naisen perimmäinen vaisto tulee täydelleen ravituksi vain sellaisista miespuolisista henkilöhahmoista, joista on pysyväksi kumppaniksi?  Kyllä se taitaa olla näin, vaikka miehiset vaistot saattavat ohjata juuri vastakkaisiin fantasioihin. 

Aivan kirjan viime metreillä myös Rebeccan katoaminen saa jälleen roolia. Jones on rakentanut Ihosi alla -kirjan loppuun tuskastuttavia koukkuja. Alussa asetetut arvoitukset jäävät ratkaisuja vaille ja jotain vaarallista on tapahtumassa, mutta mitä. Mitä Ellalle kuuluu? Onko Saran taustoissa vielä jotain ratkottavaa? Mikä on tehnyt miehistä niin arvoituksellisia? Missä on Rebecca? Miten Sara rakkauselämän käy?

Nämä koukut pakottavat tietenkin minut poimimaan sarjan seuraavan kirjan lukujonooni.


Samasta kirjasta löytyy ajatuksia blogeista Lukunurkka ja Kirjamaailma.

torstai 7. huhtikuuta 2016

E.L. James: Fifty Shades - Sidottu


E.L. Jamesin Fifty Shades on ensimmäinen eroottinen kirja, johon olen tarttunut. Siis ikinä, voitteko kuvitella. Eroottisimmat kirjat, joita olen lukenut ennen tätä, ovat olleet Kaari Utrion kirjoittamia. Nykyään romanttisiksi luokiteltuja Utrion kirjoja oma äitini pitää pornona ja oman sukupolveni edustajat ehkä hiukan alentavasti ilmaistuna, rouvaspornona.

Uusi sukupolvi, uudet standardit. En tiedä, mitä äitini sanoisi lajista, jota Sidottu edustaa. En kyllä aio kysyäkään.

No, moraalisen alkusaarnan jälkeen päästäänkin sitten asiaan. Vaikka minua nolotti E.L. Jamesin kirjan lukeminen, se imaisi minut maailmaansa kuin pesusieni irtoveden. Ostin Sidotun lomamatkalukemisekseni, ajatuksena että auringossa loikoilun ja meressä pulahtelun lomassa kääntelisin siitä uteliaisuuttani muutaman sivun. Toisin kävi. Kun poimin kirjan käteeni 12 tunnin lennon puolessa välissä, luin sitä putkeen pakollisia tarjoilutaukoja ja vessakäyntejä lukuun ottamatta koko loppulennon. Jessus sentään! Kirja ei päästänyt otteestaan.

Sidottu edustaa juuri sitä, mitä olen kirjoilta hakenut. Kirjan ei tarvitse olla täydellisesti kirjoitettu, ilmaisujen ja kappalejakojen oikeaoppisia tai muuta vastaavaa. Ollakseen hyvä kirjan pitää iskeä suoraan tunnesuoneen tavalla, jota mikään kirja ei ole ennen sitä tehnyt, ehkä siinä sivussa hipaista analyyttistä järkinappulaa, mutta vain nimeksi. Sidottu teki juuri sen.

Sidottu kertoo opiskelujensa loppuvaiheessa olevasta Anastasiasta ja nuoresta iästään huolimatta pitkälle businessmaailmassa päässeestä sikarikkaasta Christianista, jotka tapaavat, kun Anastasia käy haastattelemassa Christiania tämän työstä. Heti alussa Christian osoittautuu kontrollifriikiksi mieheksi, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi. 

Tapaaminen varsin viattomalta, jopa kömpelöltä vaikuttavan Anastasian kanssa jää vaivaamaan Christiania siinä määrin, että tämä tutkii Anastasian taustat ja jäljittää tämän keinoilla, joita vain hänen asemassaan oleva mies pystyy, ja menee tapaamaan Anastasiaa tämän työpaikalle. Siitä alkaa tarina, jossa näyttelevät osaa Christianin sadomasokistiset eroottiset mieltymykset leikkihuoneineen ja -välineineen. Christian motiivina tutustua Anastasiaan on aluksi seksi, koska hän haluaisi tehdä Anastasiasta monen muun naisen tapaan eroottisen palvelijansa ja toimia itse herrana. Anastasia kuitenkin epäröi.

Christianilla on ollut rankka lapsuus ja sen aiheuttamana traumoja, jotka vaikuttavat Christianin suhtautumiseen naisiin ja joiden takia hän käy terapiassa. Christian on mies, joka ei seurustele perinteiseen tapaan julkisesti, ei vie naisiaan vanhempiaan tapaamaan, ei anna naisen koskea itseään vapaasti, ei vietä vapaa-aikaansa naistensa kanssa lukuun ottamatta seksiä, jonka senkin on oltava Christianin mieltymysten mukaista. Christian nukkuu vain yksinään ja tekee kirjallisia vaitiolo- ja seksisopimuksia naisten kanssa, jos aikoo näiden kanssa suhteeseen.

Vaikka suhde eroottiseksi rakkaussuhteeksi päätyykin, Anastasia ei ole valmis suorilta käsin allekirjoittamaan kaikkia Christianin ajatuksia. Pikku hiljaa Christian on Anastasian takia valmis  tekemään poikkeuksia sääntöihin, joita hän luonut ihmissuhteilleen. Hän hyväksyy jossain määrin myös Anastasian puntaroinnin.  Christian vie Anastasian tapaamaan perheettään, Christian suostuu nukkumaan Anastasian vieressä tai Christian ottaa Anastasian mukaan harrastuksiinsa. Jotain on kuitenkin, mistä Christian ei halua luopua. Anastasia ei purematta niele Christianin halua hallita kaikkea ympärillään, ja tästä aiheutuu tietysti hierrettä heidän suhteeseensa.

Christianin pimeys vastaan Anastasian viattomuus ja ns. normaalius.  Miten käy? Kestääkö suhde, pystyykö Anastasia auttamaan Christiania tämän synkimpien salaisuuksien kanssa? Sitä saa lukija seurata Sidotun jälkeen vielä kahden kirjan verran.